Jätimmin hyvää paahtista JättiRanska ja Rasker - uusissa pakkauksissa nyt enemmän herkullista leipää

12/09/2012

Pågenin suositut paahtoleivät JättiRanska ja Rasker maistuvat sekä aamupalapöytään paahdettuina että juhlapöytään valmistettuina. Suurista siivuista on helppo tehdä esimerkiksi raikkaita voileipäkakkuja tai kauniita cocktail-paloja. Pågen leipoo suomalaistenkin rakastamat leivät aina säilöntäaineettomina ja ihanan herkullisina. Nyt JättiRanska ja Rasker maistuvat entistäkin luonnollisempina: reseptimuutoksen myötä taikinan kohoavuuden parantamiseen käytetyt entsyymit on korvattu itse taikinalla, jolloin leipien paino kasvaa ja saamme nauttia aiempaakin mehevämmistä paahtoleivistä!

Tuttu maku paahtimesta ja grillistä

JättiRanska ja Rasker -leivät leivotaan Pågenin muiden leipien tapaan taikinajuureen. Taikinajuuri tuo leipään makua ja samalla pidentää niiden säilymisaikaa. Taikinan määrän lisääminen paahtoleivissä puolestaan tekee niistä hieman painavampia ja napakampia, jolloin niitä on helpompi käyttää esimerkiksi rullavoileipäkakkujen teossa.

Jättipaahtoleipien tuttu, hyvä maku säilyy edelleen. Vehnäpaahtoleipä JättiRanska saa lisäpotkua kaurakuidusta, tummempi ja täysjyväisempi Rasker taas hurmaa rouheamman leivän ystävät. JättiRanska paahtuu kullankertaisen rapeaksi ja leipien klassikkoon onkin helppo yhdistää lempitäytteensä, valmisti niitä sitten paahtaen tai vaikka grillissä kesää muistellen. Raskerin lisämausteina on käytetty muun muassa rouhittua täysjyväruista, kauraa sekä auringonkukan- ja pellavansiemeniä.

Suurista siivuista

Pågenin paahtoleipien salaisuus on suuri siivukoko, jonka asioista JättiRanskasta ja Raskerista on helppo valmistaa myös näyttäviä tarjoiluja. Yksinkertaisimmillaan leivät halkaistaan ja täytetään kolmioleiviksi tai pienemmiksi cocktail-paloiksi. Esimerkiksi klassisen ruotsalaisen voileipäkakun täyte syntyy crème fraichesta, punasipulista, anjovisfileistä ja kananmunista, ja täytettä voi käyttää sekä kakkuun että kolmioleipiin. Koristeeksi laitetaan esimerkiksi tomaattia, kurkkua ja katkarapuja. Voileipägrillissä paahdetut leivät voit täyttää näyttäviksi illanistujaisleiviksi maultaan sitruunaan taittuvilla jauhelihapihveillä, röstiperunoilla ja limepikkelsillä. Modernin savulohivoileipäkakun taas saat loihdittua paahtoleivästä maustamalla kalatäytteen wasabi-seesami-mausteseoksella. Reseptit löydät alla olevista linkeistä, ja paljon muita herkkuja osoitteesta http://www.pagen.fi/enemman-kuin-leipaa/.

Ruotsalainen voileipäkakku: http://www.pagen.fi/enemman-kuin-leipaa/leipa-ja-kala-ayriaiset/ruotsalainen-klassikko-voileipakakku/
Ruokaisat illanistujaisleivät: http://www.pagen.fi/enemman-kuin-leipaa/Leipa-ja-lihakinkkumakkara/ruokaisat-illanistujaisleivat/
Savulohirulla: http://www.pagen.fi/enemman-kuin-leipaa/leipa-ja-kala-ayriaiset/savulohirulla/

Pågenin maistuvia leipiä ja kahvileipiä on leivottu Malmössä jo vuodesta 1878 lähtien. Meille on tärkeää tarjota sinulle vain parasta: aitoja ja luonnollisia makuja sekä energiaa ja hyvää oloa terveellisestä viljasta ja kuidusta – rakkaudella tietenkin.

JättiRanskan uusi pakkaus 1,2 kg sekä   Raskerin uusi pakkaus 1,2 kg.
puolikas pakkaus 600 g.

 

 

 

 

 

Anna vinkki ystävälle